Mitä synergiaetuja Myllykoski antaa biotalouden toimijoille?

Myllykosken yritysalue on täynnä mahdollisuuksia, joiden hyödyntäminen yhteistyöllä on ekologista ja taloudellista. Yritysalueella sekä energiavirrat että yritysten toiminnot voisivat hyötyä toistensa synergioista.

 

Parhaimmillaan alueella toimivat yritykset hyötyvät toistensa energiataseista sekä esimerkiksi tuotannon sivuvirroista siten, että se parantaa koko alueen energia- ja ympäristötehokkuutta. Esimerkiksi bioetanolin valmistuksessa syntyy sivutuotteita, joiden hyödyntäminen ja jalostaminen antaa mahdollisuuksia uudelle liiketoiminnalle ja kiertotaloudelle.

Alueella on valmiina paljon konkreettista hyödynnettävää. Kattilalaitos on valmiina tuottamaan uusiutuvaa energiaa. Bioenergian, höyryn ja sähköntuotantoon on hyvät valmiudet. Valmiina on mm. kaksi 100 MW höyrykattilaa ja höyryturbiini. Alueella on biologinen jätevedenpuhdistamo. Logistiikka toimii hyvin ja mahdollisuus on myös rautatieyhteyteen.

 


Lataa pdf: 10 syytä miksi Myllykoski sopii biotalouteen


 

Erityyppisten toimijoiden energiatarpeet ja toisaalta esimerkiksi tuotannossa syntyvä hukkalämpö voidaan hyödyntää yhteisessä aluelämpöverkossa. Tarpeenmukaisilla suunnitteluratkaisuilla optimoitu energiantarve voidaan kattaa uusiutuvasti tuotetulla aluelämmöllä, minkä lisäksi alueella on hyvät edellytykset aurinkosähkön tuottamiseen.

Uuden elämän ja käyttötarkoituksen antaminen olemassa oleville rakennuksille ja jo rakennetun infrastruktuurin hyödyntäminen vähentää tilojen hiilikuormaa. Uusiokäyttö vähentää luonnonvarojen kestämätöntä käyttöä ja historiallisesti ainutlaatuisten tarinoiden ja perinteiden pohjalle on hyvä rakentaa uutta menestystä. Alueella on paljon muunneltavaa tilaa, mutta myös runsaasti rakennusoikeutta ja kaava valmiina.

Ympäristöhyötyjen lisäksi lähiympäristön yhteistyömahdollisuudet toisivat kustannussäästöjä. Tilojen yhteiskäyttöä voidaan kehittää yritysten tarpeiden mukaisesti esimerkiksi neuvottelu- ja koulutustiloja sekä väliaikaismajoitusta tarjoavaksi. Yrityksiä ja sen työntekijöitä alueella palvelevat pienyritykset, kuten lounasravintola, kuntosali ja tulostuspalvelu vähentävät liikkumisen tarvetta ja siihen liittyviä välillisiä päästöjä. Yritysten tarpeiden huomioiminen ja yhteensovittaminen tehostaa alueen toimintaa, ja luo samalla liiketoimintamahdollisuuksia myös pienemmille toimijoille.

Tarpeiden tunnistaminen ja tarpeenmukaisten ratkaisujen löytäminen on ydinasia kaikessa kehitystyössä. Alueen sisällä erilaisten tarpeiden yhteensovittaminen ja synergioiden hyödyntäminen on resurssiviisautta parhaimmillaan.

Vuoropuhelussa yritysten kanssa on tärkeää ymmärtää se, kuinka alue voisi palvella yritystä, sekä löytää ne sopivat mahdollisuudet yhteistyöhön ja alueen kehittämiseen. Yhteistyöllä ja kestävällä kehityksellä alue auttaa siellä toimivia yrityksiä saavuttamaan omat tavoitteensa.

Haluamme kehittää aluetta ja sen rakennuksia ja järjestelmiä käyttäjien tarpeiden mukaisiksi. Olemassa olevat rakenteet mahdollistavat hyvin erilaisia ratkaisuja myös tulevia tarpeita ajatellen.

 

Oletko mukana tässä kehityksessä? Ota yhteyttä, niin tehdään suunnitelmia.

Minut saa kiinni numerosta 050 327 4890 ja sähköpostilla jari.lahtinen(ät)htj.fi

Jari Lahtinen
toimitusjohtaja
Redeve Oy

 


Tutustu Myllykosken yritysalueeseen